Taivastelua

"[Kerran] kirjoitin maailman, jossa taivas oli 'kuulas'. Kävellessäni kohti kampusta minä ymmärsin, etteivät kuulaat taivaat olleet enää pelkkiä lapsuusmuistoja tai uneksumia. Minä näen taivaat ja puut taas niin kuin näin ne lapsena ja vakaasti uskon, että jokainen, joka voi 'mieli järkkymättä, malttiaan menettämättä ja suuremmin sydäntään häiritsemättä' katsella tummien runkojen lomitse tuohon eteeriseen ulappaan, huijaa joko minua tai itseään:

   Pimeät ikkunat käyvät kuvastimiksi varhaisen Iltaruskon pakkasesta ja liikutuksesta punehtuville poskille, harjut tahtovat likistää itsensä häntä vasten; heillä on ymmärrys. Yksinäisiä ovat paljaiden puiden rangat, luiset sormet, joiden hapuilut kasvu on tallettanut kuin koreografian: He tavoittelevat hesperidejä, jotka ovat syvänsinisen meren rannalla ja heittelevät leikeissään kultaisia omenoita toisilleen; onhan yllättävä keltainen se, johon illan helma päättyy."

– keltainen muistikirja, 6.2.2017

Versova

Pieni verso

alavalla maalla

tähyämässä

tuon tuonnemmaksi,

missä varjo loistaa

(onhan sillä suloiset

pienet kasvot

tarkasti huputettuna)

ja kuka varjon kämmenestä juo

tulee juovuksiin

tavalla joka saa

verson punastumaan

(onhan se

varjon kasvi, siis kuin

hänen poskensa ruusut;

hyvillään).

Räikeä ruusu

kannettoman taivaan alla

(onhan se kuin

pudonnut huppu;

sait yhden yön uskollisista tyttäristä

käymään hurjaksi;

yömyrsky alkaa,

olet peittävinäsi silmäsi),

jota katsoo seitsemällä

terälehdellä

jotka ovat lähimpänä sydäntä.

Ruusun katse laskee pilvet

(saisiko hän katseen kirkkaaksi?)

sävyttää liikkeen

(punan laskemaan poskilta?),

kukinto raukenee kiitollisuudesta

(ei hätää; miten onkaan hyvä

uneksua)

ja miten se kuoleekaan,

kaikessa taivaan kunniassa,

raueten kuin loitsu

(häneen, joka näkee sinut ja unia

on hyvä luottaa)

ruusu on kokenut taiteen

(eivät rakastuneetkaan

loputtomiin keskenään punastele),

on taiten uneksinut yhden

Kaiken

juopuneena se kuolee,

vaipuu väreihin

se olen minä

minä olen kuollut aina

kun olen katsonut

ja viimein nähnyt;

tehnyt olevaksi kauniin

(vaikka kulkisinkin huputettuna,

ottaisit kiinni olastani,

janoinen).

Mt. Fløyen

///////

"[J]os minä saan katsoa syvälle taivaaseen, silloin minun ääriviivani katoavat, kanteni lentävät auki ja olen täyttyvän juhlasalin kaltainen (pääni on kattokruunu, kylkiluuni kahteen suuntaan laskevat portaikot, sydämeni on silloin valtaistuin, jolla istun rakkauspukuni ylläni)."

– keltainen muistikirja, 13.2.2017

– Elmy