Mennyt

Rupert Bunny – Sea Idyll

Lilja hiekalla

Juoskaa minua vastaan,

valkoiset härät,

rubiinisilmät:

Minä en pelkää,

en pelkää enää.

Nouskaa, tuulet,

tuokaa hirmuja rannalle,

jolla odotan

enkä pelkää.

Vaikka pilvet itkisivät

ja niihin olisi piilotettu

                         irvistyksiä

en pelkäisi.

Olen valkoisen valon

rinnasta

               keskeltä

auki ampuma

lilja;

paljastettu kultahippu

                              aarre

muistojen viinimaljan

                   pohjalle;

en pelkää saatella sumua.

Ehkä valkoiset härät

tallovat minut tänään,

ehkä pilvet itkevät

kiukkuaan

Tai ehkä

                       taivas on vaiti

ja tämän rannan

                            hiekan ainoat

helmet

ovat liljankyynelmiä.

Ehkä minut tallotaan tänään

ja Taj Mahal puretaan

viiden vuoden päästä:

mitä kuihtuneista kukista?

      Raunion rangoista?

Valkoinen valo

on pesevä murhe,

tuuleen viskattu nenäliina

ja saapuu vasta

kun en enää pelkää

menetyksen mustia kynsiä, huulia

                                     silmiä, kantapäitä

niiden kosketusta

sen kartoittaessa minusta

menneet.

Myrsky, härät,

muistot ja Sitten;

saapukaa:

En ole valkoinen lippu,

kalpea liekki,

ryöstettävä neito.

Olen kukkinut yli talven,

olen oppinut:

taivaiden ollessa vaiti

on aikaa itkeä

vaikka vain

                                    mennyttä.

...

“There is a time for many words, and there is also a time for sleep.” 

                                                                                                                          - Homeros

Ja tähän väliin kaikki, mitä on vielä liian vaikea lausua julki.
Ikävä, kysymykset, sanomattomaksi jäänyt, suljettuna silmieni rasioihin.
Mutta olla, olla lempeä ja hellä, lämmin ja läsnä
rohkea, liki peloton, kuten sinut muistan kirkkailta päiviltä.
Minä kysyn valoa, toivon sitä, sanon satoja hyvästejä
yhä uudelleen.
On paljon uinahtanutta, mutta myös kytevää.
Uutta.

Ole rauhassa, "aalto on vapaa".

– Elmy